Ennen onteloiden valua kävimme merkitsemässä paikat sähköjohdoille, jotka joudutaan vetämään ennen onteloiden valua. Raksalla oli ihan pirun kylmä ja arvatenkin minua paleli aivan kivasti. Pekka halusi mut appariksi, mutta siinä hommassa ei pysynyt lämpimänä, kuten lumen luonnissa. Ei kivaa! Ajautuuko ihmiset, joita ei palele helposti, rakennusalalle? Vai voiko kylmään tosiaan karaistua? Olisi kiva tietää onko Napajäällä yhtään vilukissaa?

Meidän muurausporukka on muuten vaihtunut. Eka porukka teki niin juosten kustua muurausta, että päivä paistaa läpi harkkojen välistä. Pekka sanoi, että joudumme lämpökuvaamaan seinät, jotta varmistumme talon tiiveydestä ja siten energiataloudellisuudesta. No, uusi porukka on ensinnäkin kiva. Tervehtivät ja nokkamies juttelee aina kun ilmestymme paikan päälle. Hän myös kertoo minulle rakennuksen seuraavat vaiheet kuin kenelle tahansa miehelle -raksatermein. Vähänkö tuntuu olo pätevältä jätkältä. Eihän pelkkä kohteliasuus ja hyvät tavat tietenkään kesää tee, mutta lisäksi näiden kavereiden työnjälki on todella hyvää. Yhtä pedanttia kuin itse tekisin, jos olisin muurari.

Rakas aviomieheni veti siis avustuksellani putkijohdot onteloiden ja harkkojen välistä ja valu alkoi. Meillä on nyt alakerran katto ja yläkerran lattia. JEE!

PS. Räntää alkoi sataa ennen onteloiden valua. Nokkamies sanoi, että aina käy samoin. Valupäivä kun lähestyy, tulee kurjat kelit. Onnistuttiin kuitenkin, kun ei tullut kova pakkanen!

Nokkamies ja vastaava mestari tarkastuskierroksella